SUNNUNTAI 11.3.

Lähdimme Karkusta reilun 7h yöunien jälkeen ajamaan kohti Porvoota. Aurinko paistoi ja sää oli keväinen, tämän huomasi myös siinä että Transitin katosta alkoi tippua vettä reippaanlaisesti jossain vaiheessa matkaa, kestäisköhän tämä auto vielä loppumatkan. Porvoon keskustassa viihdettä toi taas auton epäkunnossa olevat vilkut. Jussi ja Pasi viittilöivät käsimerkeillä kääntymissuuntaa, tuskin menee muille autoilijoille perille. Paikalla ollaan tunti etuajassa, eikä paikalla ole ketään päästämässä sisään keikkapaikalle. Päätetään mennä McDonaldsiin kahville, paikalla näkyy myös paikallista srk-nuorisoa jotka ovat tulossa auttamaan meitä roudauksessa. Menemme takaisin keikkapaikalle havaitaksemme että varausjärjestelmässä on joku mokkeri tapahtunut, paikalla nimittäin ovat jousiampujat harjoittelemassa ja heille sali on varattu kahteen asti. Meille se oli varattu yhdestä eteenpäin.. noh, roudaus on sen verta riskaabelia hommaa nuolisateessa ja olimme sen verran niukasti aseistettuja että päätimme luovuttaa taistelun heti alkuunsa ja lähdimme syömään nuorisotyöntekijän kanssa paikalliseen ravinteliin. Kylläpä meitä nyt hemmotellaan, oikein herkullista pippuripihviä luvassa. Sami tyytyi katkarapukeittoon mikä huvitti kovasti kaikkia. Ennen keikkaa mies ei voi syödä kovin tukevasti, muuten laulamisesta ei tule mitään, kova kohtalo.

Palaamme kolmannen kerran keikkapaikkaan, joka on paikallinen taidekeskus. Talossa on näyttely ja toimistotiloja ja iso betonihalli, jossa keikka olisi tarkoitus vetää. Taidekeskuksen musiikkiosaajat tarjosivat myötätunnosta auttavan käden ja olivat ripustaneet huopia akustiikkaa parantamaan. Sali oli karu ja tyylikäs, mutta kaiku melko kauhea, toivottavasti tulee paljon väkeä. Lava oli massiivinen ja saimme paljon roudaus- ja kasausapua seurakuntanuorilta, kiitos vaan paljon! Soundcheckissä huomasimme että ehkä tästä voidaan selvitäkin, soundi oli kuulemma ihan menettelevä olosuhteisiin nähden. Väkeäkin oli luvattu tulevan monta sataa joten eiköhän tästä hyvä ilta tule. Laukkarisen Pekkakin saapui paikalle ja menimme takahuoneeseen latautumaan. Osa hyytyi saman tien vetämään sikeitä, muut jäivät jauhamaan huonoja ja vielä huonompia juttuja keskenään ja työstämään biisilistaa. Yhteinen rukous ja olemme valmiita minirundin viimeiseen keikkaan.

"Sissos, täällähän on väkiä", yleisöä oli koko salin mitalta. Pekka juontaa meidät sisään ja intronauha pyörimään. Keikka meni todella mukavasti, mukava soittaa ja suuremmilta ryssimisiltä vältyttiin. Salin etuosassa srk-nuoret pitivät meininkiä yllä ja näkyipä joukossa yksi "Sotahuuto" -paitakin, kyllä piristi mieltä kovasti entisestään. Mielipuuhaani keikoilla on katsoa mukana laulavia nuoria, on niin hienoa kun näkee että musiikki mitä soittaa tuntuu koskettavan ihmisiä. "Tuuli kulkee" -biisin aikana Pekka tuli vierailemaan lavalle kitaransa kanssa eikä soitosta meinannut tulla mitään kun nauratti niin paljon. Nyt on rokkimeininkiä, selät vastakkain soittoa, samaan mikkiin laulamista ja kitara kohti kattoa-hehkutuksia. Tämmöstä useammin!

Keikka on nopeasti ohi, kerään omat soittokamani ja haen laukun backstagelta. Nopeat halaukset ja jäähyväiset teknikoiden ja soittajien kanssa ja kaverin kyydissä kohti Espoota. Autossa istuessa tulee heti tyhjä olo, pitäisi saada arjesta kiinni ja olla töissä huomenaamuna. Väsyttää vietävästi. Keikkaillessa maailma on toinen, aina on pieni väsymys päällä, huumori on kyseenalaista mutta aina se naurattaa. Pienet asiat muuttuvat suuriksi ja suuret pieniksi. Keikkareissuilla perhe koostuu muusikoista ja teknikoista. Yhdessä rukoileminen, toisista välittäminen, toisten arvostaminen ja huumori pitää porukan kasassa huononakin hetkenä. Väsyneenä ja kipeänäkin pitää muistaa että keikkaa tekee muita ihmisiä, ei itseään varten. Tuntuu että tämäkin keikkareissu meni pelkän Pyhä Hengen voimalla.

Loppuun Samin kehittämä arvoitus: "Mikä on pieni punainen piste mikä sinkoilee vasemmalta oikealla edestakaisin pitkin Etelä-Suomea? -vastaus: Rain-yhtye rundilla"